STERIILIT PUHDISTUSPYYHKEET

Luomireunatulehduksen voi aiheuttaa Demodex-punkki.

BLEPHADEMODEX®-puhdistuspyyhkeet on tarkoitettu silmäluomen hygieniaan Demodex-punkin aiheuttaman infektion yhteydessä. Talipunkit voivat aiheuttaa toistuvaa luomireunan tulehdusta. Oireena voi olla usein ilmaantuvia näärännäppyjä tai silmän sidekalvotulehdus eli konjunktiviitti. Silmäreunan eritteet ovat tällöin usein sylinterinmuotoisia.

Punkki kuuluu elimistön normaaliflooraan, mutta voi aiheuttaa silmässä roskan tunnetta, kutinaa, ärtyneisyyttä, kuivuutta, punoitusta ja eritteen muodostumista. Ripset voivat kasvaa vinoon tai eivät pääse kasvamaan ollenkaan. Punkin yleisyys nousee iän myötä; käytännössä sitä löytyy jokaiselta yli 70-vuotiaalta. Myös ruusufinnipotilailla talipunkin aiheuttamaa tulehdusta esiintyy keskimääräistä useammin.

HOITO-OHJE

Blephademodex-puhdistuspyyhkeiden käyttö

Perushoitona on hyvä silmien puhdistaminen. Mikäli oireet ovat lieviä, puhdista silmät Blephademodex-puhdistuspyyhkeillä iltaisin kuukauden ajan. Mikäli oireet ovat keskivaikeita tai vaikeita, tee puhdistus aamuin illoin. Kääri pyyhe etusormen ympärille. Pyyhi luomireunat pienin pyörivin liikkein silmä suljettuna. Pidä silmä suljettuna 15 sekuntia ja ota toiselle silmälle uusi pyyhe.

Oireet helpottavat yleensä jo viikossa. Kuukauden jälkeen jatka silmäluomien hygieniasta huolehtimista käyttämällä muita Blepha-tuoteperheen valmisteita.

TUOTETIEDOT

Puhdistusmaitoa sisältävät steriilit pyyhkeet silmäluomien päivittäiseen hygieniaan Demodex-punkin aiheuttaman infektion yhteydessä yli 18-vuotiaille. Kosteuttaa, rauhoittaa ja uudistaa herkkää ihoa. Ei sisällä pesu- eikä säilytysaineita. Ei tarvitse huuhdella. Ainesosat: PEG-8, polysorbaatti 80, poloksameeri 184, terpeeni-4-ol, PEG-6 kapryyli-/kapriinihapon glyseridit (makrogoli-6-glyseroli-kaprylokapraatti), natriumhyaluronaatti, dikaliumfosfaatti, kaliumdivetyfosfaatti, puhdistettu vesi. Huom. Vain iholle käytettäväksi. Ei saa käyttää suoraan silmään. Ei raskaana oleville tai imettäville. Ei lasten ulottuville.